En piirtänyt Albanian-reissulla kovin paljoa, mutta tässä valokuvia ja jotain otteita luonnoskirjasta.

No translation, sorry, but you can see my photos of Albania!

Tirana. Enver Hoxhan museoksi alun perin kaavailtu Pyramidi Tiranan keskustassa on jäänyt ruostumaan ja rapistumaan paikalleen, kun diktaattorin suosio väistämättä 1990-luvulla laski. Paikalliset nuoret pojat reippaina kiipeilevät betonirumiluksen huipulle, joten tietysti minäkin:

”Hei, ei täällä saa kuvata!” Sosialistista realismia Kansallisgallerian häkellyttävässä näyttelyssä. Asekasvatus aloitettiin varhain. Kommunismin aikaisia muistoja on 1990-luvulta alkaen hävitetty oikein urakalla, mutta nämä taideteokset ovat onneksi säilyneet. Vastaavaan neuvostoliittolaiseen verraten albanialainen sosialistinen realismi on jännästi kotikutoisen oloista, joskin sekin kovin mahtipontista.

Hallinto vaihtuu, pyssyt pysyvät. Niistä täällä todella tykätään.

Albanian kansallissankari on 1400-luvulla elänyt Skanderbeg. Nykyään hänet kuvataan viikinkimäisen lihaksikkaana ja liehuvaviittaisena, kirveellä veistettynä alfauroksena. Peukku voimafantasialle (kyseinen peukku näkyy ylemmässä kuvassa kansallismuseosta). Skanderbegin päättäväiset kasvot saattavat myös ilmestyä esim. eläimen taljaan. Huaa!

Kruja Tiranan lähistöllä.

Bajram Curri. Kuulin matkalla että juuri ennen reissua lukemani Ismail Kadaren Spring Flowers, Spring Frost sijoittuu ilmeisesti tähän pohjoiseen pikkukaupunkiin. Kirjassa kaupungin nimi on vain B–––. Romaani kertoo Kanunin ja verikostoperinteen heräämisestä eloon 2000-luvun alussa – aivan kuten on kommunismin jälkeen on monin paikoin käynytkin. Kanun (vuoriston laki) elää ja verikostot jatkuvat edelleen.

Toinen valaiseva romaani aiheesta on Kadaren vanhempi Särkynyt huhtikuu (1978). Wanhan ajan Pohjois-Albaniassa Kanun säätelee kaikkea elämää. Miehet uhraavat elämänsä järjettömän verikostokierteen jatkamiseksi, murha on aina kostettava. Toisen suvun mies on seuraavaksi ammuttava yhdellä luodilla otsaan, vaikka sen tietää mitä siitä taas seuraa. Jos Särkyneen huhtikuun kuvaamassa maailmassa verikoston jättää suorittamatta, saa puolestaan yhteisön halveksunnan.

Verikosto koskee vain miesten maailmaa. Itseäni kauhistutti silti eniten romaaneissa, ja kaikissa muissa Albaniasta lukemissani ja kuulemistani selostuksissa se, kuinka naisten lahtaaminen mitä typerimmistä syistä (vaikkapa esiaviollisen raskauden johdosta) on saattanut olla aika itsestäänselvä osa samaa väkivallan kulttuuria. Naisen murha mainitaan vain sivulauseessa – kuka niitä edes laskee? Ja tätä on paljon edelleen. Mies on ollut ihminen ja näinen lähinnä omaisuutta, ”aivan samoin kuin kotieläimet”, kuten eräs tapaamani Albanian-tuntija asian ilmaisi. Kommunismin aika oli Albanialle kammottavaa, mutta saavutuksiksi on laskettava sentään sen ajan jonkinlainen pyrkimys tasa-arvoon.

Valokuvia valokuvista! Fototeka, Shkodra.

Koman-järvi ja vesibussi solien halki.

Valbonan kylä aivan pohjoisessa, ”Kirotuilla vuorilla”.

Kiipesin tänne. Tulin alas ennenkuin alkoi sataa ja kivistä tulisi liukkaita ja vaarallisia.

Päivän päätteeksi Gjerg Fishtan The Highland Lute ja kehräävä kissanpentu.

Tribesman of Shkreli (W Le Queux), William Le Queux (1864-1927), Shkodra, lähde: Wikipedia, public domain.

Young insurgents from the Shala region, Kel Marubi (vuosien 1900–1915 väliltä)

Albanian Woman, end of the 19th century, Pjetër Marubi, Shkodra, lähde: Wikipedia, public domain.

Kokemukseni mukaan albanialaiset ovat todella kohteliasta, ystävällistä ja vieraanvaraista porukkaa. Joskus haluan palata maahan. Kiitos Albania!