Mietteitä yliopiston salilla.
Katso myös: Kollektiiviurheilu ja ideologia sosialismissa ja kapitalismissa (blogimerkintä 2013)
oma elämä
Makedonia, Skopje, Šutka, Kreikka, mellakka
Vielä sekalainen matkapäivitys loppureissusta. Makedonian pääkaupungin Skopjen reunamilla kävin Šuto Orizanissa eli Šutkassa, Euroopan suurimmassa romaniyhteisössä. Monet asukkaista ovat hyvin köyhiä ja asuvat slumminkaltaisissa olosuhteissa, mutta on myös suuria, koristeellisia taloja, kaikkea siltä väliltä ja paljon kekseliäitä ratkaisuja. En viitsinyt ottaa paljon kuvia.
Vaununpyörä, romanisymboli.
Näin voi jotenkuten kuvata neontussin väriä valokuvalla… todellisuudessa se todella hohtaa.
Nämä ovat minusta kiinnostavia – aivan uutta tietoa.
Heppakärry Skopjessa.
Toinen juttu Makedoniasta: niiden pääkaupunki on aivan viime vuosina suurella rahalla kunnostettu kuvastamaan jonkinlaista suuruudenhullua historiankäsitystä. Joka paikassa (joka! paikassa!) on tällaisia muskelinpullistelupatsaita, jotka esittävät erilaisia historian miessankareita. Täysin mautonta meininkiä kansallismielisen valtapuolueen taholta. Että otti päähän!
Mutta oli siellä kauniitakin paikkoja.
Jonkinlainen pullistelusankari tässäkin: paikallisen Sarjakuvakeskuksen (!) teettämä seinämaalaus. Kävin tutustumassa keskukseen. Realistinen sarjistyyli on siellä suosittua.
Lopuksi kävin vielä Ateenassa. Siellä näin mielenosoituksia ja mellakoita. Molotovin cocktailit vaan lentelivät. Huhhuh. Sain myös sivullisena henkilönä kyynelkaasua silmään, siis jo toisen kerran tällä reissulla.
Joulukuun 6. päivän päämielenosoitus liittyi tapaukseen, jossa poliisi oli ampunut 15-vuotiaan pojan seitsemän vuotta sitten. Tämä poliisi tuomittiin, mutta poliisin ja mielenosoittajien välit ovat aina räjähdysalttiit ja Kreikan poliittinen historia käytänteineen on hyvin äärimmäistä.
Sivumennen sanoen Kreikka on ainoa paikka, jossa olen itsekin saanut kerran poliisin pampusta: osallistuin vuosia sitten johonkin aivan rauhalliseen pidätettyjen henkilöiden tukimielenosoitukseen, kun poliisi alkoi pamputtaa.
Samaan aikaan luin uutisia poliisin paineilma-aseella ammuskeluista Helsingissä. Haluaako siis Suomen poliisi kunnostautua voimankäyttäjnä? Merkillepantavaa on, että ilmeisesti Helsingissä pistettiin itsenäisyyspäivänä putkaan 10 (!) kertaa enemmän mielenosoittajia kuin Ateenassa. Siis Ateenassa 13, Helsingissä 130.
Kosovo, osa 3. Mellakointia, sekalaista ja kirjasuositus
Pakko kehua tuota kirjaa, niin kauan kun se oli kesken en olisi halunnut tehdä muuta kuin lukea sitä. Odotan lisää tuotantoa nuorelta kirjailijalta. Pidän myös valtavasti tämäntyyppisestä maahanmuuttajakirjallisuudesta, jossa viisaasti ja lämpimällä huumorilla kommentoidaan omaa ja länsimaista kulttuuria. Sikäli tulee mieleen vaikka aasialaislontoolainen kirjallisuus – olen tykännyt esimerkiksi Monica Alin ja Hanif Kureishin romaaneista.
Lopuksi vielä tämä joka nauratti, Balkanin-tuoksu:
Kosovo, osa 2: roskat
Värittäminen on kivaa, mutta väritettävät kuvat voi piirtää itse!
Digipiirustelusta Kosovossa
Pristinalaisessa hostellissa on sen verran huono valaistus ettei näe lukea, saati piirtää paperille. Käytetään siis tilaisuus netissä roikkumiseen, tai jos vielä mieluummin iPad-piirtelyn kokeiluun.
(Myös blogia voi näin päivittää, hieman vaivalloisesti, mutta mistä tuo kappaleensisennys tuli?)
Pristinan ilma on savuinen ja taloissa lämmitetään usein puuta polttamalla. Etualalla flättivärinen reppumatkaaja.
Mietin miksi en kovin usein pidä kokonaan digitaalisesti piirretyistä tai maalatuista töistä. Jotkut toki osaavat, ja he loihtivat uusilla välineillä jotain aivan uutta. Heille ympäristö on jo luontainen ja he seuraavat tekniikan kehitystä. He osaavat usein käyttää filttereitä oikein (myös tupakoidessa hyvä). On myös niitä, joiden jäljessä siirtymistä digiin tuskin huomaa, tai jälki korkeintaan vähän siistiytyy, siis ihan hyvällä tavalla.
Silti tuntuu usein, että tosi monet tässä ajassa tehdyt jutut eivät varsinaisesti tule kestämään aikaa. Myönnän että monesti harmittaa kun porukka siirtyy digitekemiseen, vaikka ovat aiemmin tehneet hienomman ja eläväisemmän näköisiä juttuja orgaanisesti.
Jälki voi siistiytyä ihan liikaa. Ja jos haetaan rosoa, ja useinhan haetaan, silmä huomaa heti toistuvat säännöllisyydet ja vaikkapa lyijykynän rosoa on vielä vaikea nätisti mallintaa. Rosossa on oltava aitoa epäsäännöllisyyttä. Fyysisesti tehty roso on minusta kiinnostavaa ja orgaanista jälkeä on kiva katsella.
Vastuuvapauslauseke: tässä esimerkkinä toki yksinkertainen tablettiohjelma, joskin ihan arvostettu sellainen. Piirustuspöydillä ja pro-ohjelmilla kuulemma saa kauniimpaakin jälkeä… juuh.
Toisaalta jos haetaan säännöllisyyttä, skarppiutta ja selkeitä flättivärejä, ja useinhan haetaan, niitä saa toki helposti ”nappia painamalla”. Okei, kiinnostavan asian tekeminen ei tietenkään ole niin helppoa. Joskus sitä haluaa selkeyttä ja eri kuvilla on erilaiset funktiot.
Itsekin käytän usein tasaisia flättivärejä sellaisissa yksinkertaisemmissa töissä sekä netissä että printissä — ajattelisin että selkeyden vuoksi mutta josko osittain laiskuuttani? Liukuväreihin ja muihin ”pehmeisiin” efekteihin en nyt edes mene. Yh! No jaa, jotkut osaavat kikkailla niihinkin vähän kauniimpaa rakennetta, mutta useimmiten näyttää vain rumalta.
Adobe Draw’lla saa vektoria. Tiedän, että jotkut käyttävät livepiirroskeikoilla tätä ja skaalautuvuus auttaa varmaan silloin. Kätevä myös jos haluaa oman käsialan näyttävän Comic Sansilta!
Mutta siis, miksi niin monissa näistä piirustusohjelmista saa enimmäkseen sellaista pehmeäreunaista viivaa? Etsin jotain ohjelmaa, jolla saisi skarppia viivaa ilman mukana tulevia efektejä (noidenkin kuvien viivassa on joku paksunnos viivan päässä) ja olisi myös muutamia muita toimintoja jotka mahdollistaisivat yksinkertaisten sarjistyyppisten kuvien piirustelun välillä. En ole vielä löytänyt ohjelmaa, jossa kaikki toivomani ominaisuudet olisivat samassa, vaikka vaatimukseni olisivat tällaisia hölmöjä nettijuttuja varten periaattessa aika yksinkertaisia. Yksinkertaista viivaa ja paintbuckettia.
Ja ymmärrän toki että välineet ja ohjelmistot, ja samalla ihmisten taidot ja arvostelukyky kehittyvät hurjaa vauhtia. Keijo Ahlqvist huomautti Facebook-keskustelussa, että ne jotka eivät halua opetella uutta välinettä voivat keskittyä mollaamaan sitä (touché!), ja että digisti voi luoda jotain aivan uutta mitä ei olla vielä ajateltukaan.
Mutta tykkään myös paperista ja kynistä samalla tavalla kuin tykkään kirjoista ja printtilehdistä. Tykkään näiden fyysisten esineiden kohtaamispinnoista ja tykkään että viiva koostuu jostain ”oikeasta” aineesta. Kynäähän sitä on pitänyt kädessä koko ikänsä, ja pidän siitä mitä näin käsin tekeminen tekee aivoille. Siksihän aikuisten värityskirjojakin on. En kyllä tiedä mitä niillä kuvilla tekee sitten valmiina, mutta puuvärin jälki on kaunista.
Tällä tabletilla ja kynällä nyt ei muutenkaan saa ihmeitä aikaan, mikä näkyy vaikka tekstauksen kömpelyytenä (normaalistihan käsialani on toki täydellinen):
Normaalisti olisin piirtänyt paperille ja sitten käsitellyt ja yhdistänyt Photoshopissa. Reissussa se ei onnistu ja kokeilin tällaisia sutaisuja valokuvan päälle. Ihan hauskaa tehdä, mutta ei tuo viiva kyllä miellytä.
Sellaista. Nykyajan hömpötyksiä! Pitäisikö mainita, että haluan myös kaunokirjoituksen heti takaisin kouluihin? No kyllä haluan!
Kuvissa on käytössä Adobe Sketch, paitsi Clintonissa. Käytän jatkossakin enimmäkseen lyijäriä, tusseja ja muita sellaisia puun-, muovin- ja metallinkappaleita.