Mua jäi kyllä häiritsemään tästä seminaarista se ajatus, että naisten huumori perustuu usein itseironiaan. Eikä siinä mitään, mutta pitääkö aina olla että ”olinpa hassu”.
16 kommenttia artikkeliin ”Nice-sarjakuvaseminaari”
Kommentointi on suljettu.
Sarjakuvantekijä, livekuvittaja, Sarjainfo-lehden päätoimittaja
Kaikki mitä tiedän tytöistä opin Ghost Worldista, Love&rocketsista ja Jeffrey Brownilta. (Toki Lucie Durbiano ja Aurelia Aurita hiukan laajensivat näkökulmaa).
Nuo on kyllä aika hyviä lähteitä, vaikka ovatkin miähiä. Parempia kuin Asterix.
Mä oon luullu, et Asterix opettaa parhaiten roomalaisista ja roomalaisia.
Nyt ottaa vielä enemmän päähän, etten ehtinyt paikalle. Toisaalta, olisi kenties ottanut päähän. Jo noista muutamista klipeistä tulee hirveä halu nousta seisomaan ja huutaa vasta-argumentteja. Olisinkohan pystynyt paikan päällä olemaan hiljaaa?
Onko Juho Sarjakuvaseuran virallinen miesasiamies?
Minkä takia poikien sarjakuvissa pitäisi olla naisia?
En tiedä.
Ihmetyttää kyllä miksi sarjakuvissa ei ole vielä nähty naista joka todella on miesten veroinen. Joutuu vissiin itse korjaamaan asian, kun muista ei siihen ole. Muuten en kyllä tajuu tota naissarjakuva- miessarjakuva-asetelmaa. Mitä väliä kuka sen sarjakuvan on tehnyt? Sarjakuvahan sisältö se merkkaa eikä sen tekijä, kaikkein vähiten tekijän sukupuoli. Vähemmän sitä omaa persoonaa framille ja enemmän omia töitä.
enkä siis kohdista tätä kehenkään erityisesti.
Mä hiffasin Robert Crumbin kohta 40v. sitten (siihen aikaan Robert C. Crumb); pystyn yhä huonosti hahmottamaan, mikä on tehnyt sarjiksesta nyt ”uuden välineen”? tai uutta taidetta tms. J. Pirisen jälkeen en näe mitään, öh, ehkä Zebu.
Esimerkiksi nuorten mies- ja eritoten naispiirtäjien matkakertomukset sarjistapahtumiin, mielestäni ne ovat erittäin kaavoittuneita ja jo vuosia sitten käsittelytapa-sabloonaansa jämähtäneitä – enkä nyt välttämättä tarkoita tätä saittia (siksi ehkä purnaankin nyt tässä).
Mitä näihin kaavoittuneisiin kaavoihin kuuluu?
mm. kaavanmukainen kerronta, kuten menestyskirjassa, jota kirjailija sortuu usein monistamaan; ja maneerit havainnoinnin raportoinnissa – niinkin trviat seikat kuin mitä syödään ja juodaan tämän tästä pääosissa. sitten ooh, se ja tämä.
Metaa …Loiskiehuntaa, pikkuporvarillista.
Eikö maailmassa ole meneillään jotain isompiakin juttuja?
Hihii, pikkuporvarilliset sarjakuvanpiirtäjät. Syömiset ja juomiset on kyllä ihan tärkeitä juttuja matkalla, elämässä ylipäätäänkin, mutta tämä on henkilökohtaista ja voi olla, ettei kokemus välttämättä välity kovin mielenkiintoisena.
Täytyis tunnistaa maneerit ja kaavat ja matkakertomuksen haasteena ois osata liittää henkilökohtainen ja triviaalinoloinenkin yleiseen jollain merkityksellisellä tavalla…
Aino S Kirjoittaa:
”..tämä on henkilökohtaista ja voi olla, ettei kokemus välttämättä välity kovin mielenkiintoisena.”
Kieltämättä sitäkin, (henkilökohtaista), olen absolutisti ja vegaani. Jo isoisäni epäkristillisesti piti syömistä ”sellaisena toisarvoisena”, tosin juomapuoli ei (häneltäkään) jäänyt syrjään.
tiedä, edustaako pikkuporvarillis_snadisti_hedonistinen näpertely sitä elämähallintaa …mutta kyllä mä tuol´ pariisissa katusoittajana, huoratalossa asuen ja syöden pohjapaikoissa jotenkin pärjäsin. joskus sattu vahinkoja.
Hmmm Haaste luoda konteksti…, eikös Pasila-sarjan, nyt ihan sen uudessa tuotantokaudessa, taisi olla juuri tuosta problematiikasta 😀
haistattelevaa hulluutta.
Laiton työkoneeni taustakuvaksi tuon vikan kuvan. 😉
Jee 🙂